Kirjaudu





Salasana unohtunut?
Ylläpito Sulje
Etusivu arrow Ajankohtaista arrow ROSKARUOKA-ANSA (THE JUNK FOOD TRAP)
22.05.2013
Etusivu
Ajankohtaista
Hankkeet ja kampanjat
Kyselyt
Nuoret kuluttajat
Julkaisut
Jäseneksi
Linkit
Haku
Ota yhteyttä
Arkisto

ROSKARUOKA-ANSA (THE JUNK FOOD TRAP) Tulosta

Kansainvälisen kuluttajaliiton, CI:n (Consumers International) Kuala Lumpurin toimisto kokosi tämän raportin ja se julkaistiin syyskuussa 2008. Raportti keskittyy epäterveellisen ruoan markkinointia lapsille Aasian ja Tyynenmeren alueella. Se on osa Roskaruokasukupolvi (Junk Food Generation) -kampanjaa, joka työskentelee epäterveellisen ruoan lapsille mainostamisen lopettamiseksi.


Maailman terveysjärjestö WHO (The World Health Organization) arvioi, että 2,3 miljardia ihmistä, lähes kolmasosa maailman väestöstä, on ylipainoisia vuoteen 2015 mennessä. Samalla kun jokaisen mantereen täytyy kohdata tämän ehkäistävissä olevan katastrofin terveydelliset ja taloudelliset vaikutukset, Aasialla on todennäköisesti edessään suurin haaste.

Ylipaino- ja liikalihavuusluvut nousevat nopeammin Etelä- ja Itä-Aasiassa kuin missään muualla maailmassa. Alueen ylipainoisten lasten määrässä on ennustettu 27,5% nousua vuosien 2005 ja 2010 välillä, mistä johtuen jokainen myötävaikuttava tekijä on huomioitava pikaisesti. Tämä raportti on laadittu erittäin merkittävään aikaan.

Samalla kun henkilökohtainen vastuu ylläpitää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa on tärkeää, hallituksia ja kuluttajatoimialoja on myös pidettävä vastuussa niiden merkittävästä roolista. Mikään ei ole tärkeämpää kuin niiden velvollisuus nuoria kohtaan.

Kuten muut arvovaltaiset tutkimukset ovat osoittaneet, ylipainoinen tai liikalihava lapsi on paljon herkemmin liikalihava ja kärsii sen aiheuttamista terveyteen liittyvistä vaivoista myös myöhemmin elämässä. Toiminta tänä päivänä voi estää valtavat kustannukset tulevaisuudessa - yksityishenkilöille ja koko yhteiskunnalle.

Mutta, kuten tämä tutkimus osoittaa, epäterveellisten elintarvikkeiden kaikkialle tunkeutuva lapsille markkinointi maailman johtavien elintarvikkeiden ja virvoitusjuomien valmistajien taholta uhkaa heikentää pyrkimyksiä taistella liikalihavuutta vastaan. Erittäin kehittyneistä Internet-markkinointitavoista, suoraan kuuluisuuksien ja sarjakuvahahmojen vetoomuksiin; maailmanlaajuiset tuotemerkit vaikuttavat lasten ja teini-ikäisten kuluttajien elintarvikemieltymyksiin ja heikentävät kaikkia myönteisiä viestejä, joita nuoret saavat terveellisistä elämäntavoista.

Kuten tässä raportissa on yksityiskohtaisesti kerrottu, tämän markkinointipanoksen laajuus ja vaikutusala on hämmästyttävä. Esimerkiksi Malesiassa, KFC:n Chicky Club (Kentucky Fried Chicken Kananpoikakerho) eli kyseisen pikaruokaketjun lasten aterian mainosvälineenä toimiva kerho, on tällä hetkellä maan suurin lastenkerho.

Myöskään ei tulisi aliarvioida suosittujen tuotteiden epäterveellisten ainesosien tasoja alueella. Tässä raportissa käytetyn standardin mukaan, sokerin tasoa pidetään korkeana, jos se on 15g 100g kohti, mutta joistakin maista on löytynyt Kellogg's:n sokerikuorrutettuja Frostie’s muroja, jotka sisälsivät yli 40g sokeria 100g kohden. Nestlé:n MILO Energiapatukka puolestaan sisältää yli 25g tyydyttyneitä rasvoja 100g kohti, kun kaikkea yli 5 g, on pidettävä korkeana tasona.

Tämä raportti osoittaa, että tämän alueen hallituksilta ja yrityksiltä tähän mennessä saadut vastaukset ovat kaukana siitä, mikä monien mielestä on tarpeen. Malesialla ja Thaimaalla todettiin olevan voimakkaimmat asetukset alueella, mutta edelleen näissä maissa on löydettävissä runsaasti huolestuttavia markkinointiesimerkkejä. Muilla mailla on vieläkin pitempi matka, Intian kokonaan puuttuvasta pakkauksen ravitsemustiedosta Nepalin melkein olemattomiin lakeihin.

Tämä ongelma ja sen torjunta on maailmanlaajuinen. Kansainvälinen kuluttajaliitto (CI), kansalliset jäsenjärjestömme sekä terveysalan liittolaisemme ovat WHO:n kautta olleet johtamassa vaatimusta maailmanlaajuisesta kiellosta, joka koskee epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia lapsille. Samalla kun jotkut maailmanlaajuiset elintarvike-ja virvoitusjuomayritykset ovat tehneet rajallisia kansallisia, alueellisia ja kansainvälisiä "lupauksia" rajoittaa markkinointiaan, monet niistä ovat puolinaisia, ristiriitaisia pyrkimyksiä ohjata sivuun maailmanlaajuisesti koko alalla tarvittuja todellisia sitoumuksia.

Hallitusten ja teollisuuden on aika hyväksyä perustelu, jonka mukaan maailmanlaajuinen standardi, jolla säännellään elintarvikkeiden markkinointia lapsille, antaisi yrityksille selkeyttä ja johdonmukaisuutta, sekä parhaan mahdollisen kannustimen kehittää terveellisiä tuotteita lapsille.

Uskomme, että huomattava määrä tähän raporttiin kootuista todisteista osoittaa, että tarvitaan maailmanlaajuiset puitteet rajoittamaan epäterveellisten ruokien ja juomien markkinointia lapsille ja varmistamaan terveellisempien valintojen edistämistä. Vasta sitten voidaan yritysten ja hallitusten rikkaassa maailmassa aloittamia myönteisiä toimia kehittää ja panna täytäntöön muilla alueilla, jotka ovat aivan yhtä alttiita liikalihavuuden kasvavalle uhalle.

Tämän tutkimuksen tärkeimmät löydökset

CI:n jäsenjärjestöjen Aasian Tyynenmeren alueella suorittama, näyttöön perustuva tutkimus katsoi seuraavien monikansallisten ruoka- ja juomayritysten markkinointia huhti-kesäkuussa 2008:

• Coca-Cola
• Kellogg’s
• KFC
• McDonald’s
• Nestlé
• PepsiCo

Todettiin, että:

• tämän raportin kuusi yritystä tarjosi alle 16 vuotta vanhoille lapsille useita maailmanlaajuisesti tunnettuja, epäterveellisiä elintarvikkeita, perustuen Yhdistyneen kuningaskunnan ruokastandardiviraston (UK Food Standards Agency) kriteereihin siitä, mikä on korkea rasva-, sokeri- ja/tai suolamäärä.

• nämä samat monikansalliset yritykset markkinoivat epäterveellisiä elintarviketuotteitaan voimakkaasti alle 16-vuotiaille lapsille.

Näiden kuuden monikansallisen yrityksen tuotteidensa lapsille markkinointiin käyttämiin tekniikoihin sisältyi joitakin seuraavasta listasta:

• lasten urheilutoiminnan sponsorointi kouluissa
• televisiomainonta
• vuorovaikutteiset Internet-sivustot
• urheiluteemakilpailut
• alennukset ja alennuskupongit muista tuotteista
• sarjakuvahahmojen käyttö
• pakkauksessa olevat pelit ja mainokset
• elokuvayhteydet (kytkykauppa)
• lastenkerhot
• ilmaiset lelut
• lasten ateriat
• tunnettujen henkilöiden suositukset
• lasten juhlat
• julisteet
• kielten opetus
• lasten TV-ohjelmien sponsorointi

Tutkimuksessa korostettuja erityisen huolestuttavia tekniikoita ovat:

Urheiluteemakilpailut ja sponsorointi kouluissa – Yritykset liittävät tuotemerkkejään ja epäterveellisiä tuotteita tahallisesti urheilutoimintaan. Liittyensekä urheiluteemakilpailujen sponsorointiin, joissa urheiluun liittyviä palkintoja on voitettavissa että koulujen urheilutapahtumien sponsorointiin. Tämä voi antaa lapsille ristiriitaisia viestejä siitä, mistä terveet elämäntavat muodostuvat. "Energia"-tuotteet lisäävät hämmennystä, kuten MILO, jota markkinoidaan energiaa, vitamiineja ja kivennäisaineita antavana, ja jossa kuitenkin on runsaasti rasvaa ja sokeria.

Vuorovaikutteiset Internet-sivustot – On olemassa näyttöä Aasian Tyynenmeren monikansallisten yritysten lisääntyneestä Internetin käytöstä epäterveellisiä tuotteita mainostettaessa. (Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska se on alue, jossa vanhemmat usein toteavat olevan vaikeata säännellä, mitä heidän lapsensa katselevat). Nämä verkkosivut on usein liitetty sähköisiin (online) lastenkerhoihin. Lisääntynyttä kulutusta kannustetaan, esimerkiksi mainosten kautta tai laittamalla pakkauksiin koodeja, joita voidaan käyttää ilmaislahjojen keräämiseen.

Sarjakuvat ja kuuluisuudet – Yritykset käyttävät valikoimaa kokeiltuja ja testattuja perinteisiä markkinointitekniikoita, kuten piirroshahmoja (sekä tuotemerkin omistamia että lisenssillä hankittuja) ja kuuluisuuksia lapsiin vedotakseen. Aasian Tyynenmeren alueen yritykset käyttävät kansallisia kuuluisuuksia ja piirroshahmoja, samoin kuin maailmanlaajuisia tähtiä tai hahmoja. Köyhien maiden lapset voivat olla alttiimpia niiden hahmojen vetoamuksiin, jotka ehdottavat länsimaista elämäntapaa.

Kansainvälisen koodin tarve

Tämän raportin todisteet osoittavat, että koko alueen yritykset käyttävät markkinointitekniikoita edistämään epäterveellisten elintarvikkeiden mainontaa lapsille. Alueen yritysten antama tieto kuluttajille on epäjohdonmukaista, joissakin maissa yritykset antavat ravitsemuksellista perustietoa, mutta eivät toisissa.

Yritykset herättävät myös huomiota tekemällä uusia sitoumuksia Yhdysvalloissa ja EU:ssa, vaikka eivät edes ole vastanneet Aasian ja Tyynenmeren alueen kuluttajajärjestöjen tiedusteluihin.

Kansalliset hallitukset, tietoisena liikalihavuuteen liittyvien sairauksien kasvusta, ovat alkaneet ryhtyä toimiin joissakin maissa. Tähän mennessä vastaukset ovat kuitenkin riittämättömiä. CI uskoo, että WHO:lla on vastuu osoittaa johtoasemaa tällä alueella ja tuottaa toimintalinjoja, jotka kansalliset hallitukset voivat helposti ja nopeasti panna täytäntöön, sekä tarjota mittapuu vastuulliselle elintarviketeollisuuden toiminnalle.


Lisätietoja ja koko raportti (englanniksi) on saatavilla: www.junkfoodgeneration.org

Kuvat: www.freefoto.com, www.bigfoto.com

 
< Edellinen   Seuraava >


 

Kuu-ukko.net @ design
© 2013 Kuluttajat-Konsumenterna ry